Mitä on Jesmonite?

02.02.2023

Käyttämäni Jesmonite on nopeasti kovettuva akryylimodifioitu sementtipohjainen komposiitti. Tuote kestää kaikissa sääolosuhteissa myös ulkona. Tuote on vedenkestävä. Tuote ei sisällä haitallisia kemikaaleja, se on palonkestävä, iskunkestävä ja kevyt.

Itse ihastuin totaalisesti tähän kimaltavaan Marble -tuotteeseen. Se on ominaisuuksiensa lisäksi vielä superkestävä. Jesmonitesta voi valmistaa myös suurempia kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi pöytiä sekä pesuhuonekalusteita mukaan lukien lavuaarit. Itse olen erikoistunut pienempiin sisustuselementteihin.

Uusia suunnitelmia keväälle

Olen suunnitellut tuotetta, joka tulisi erityisesti ulkokäyttöön. Saan sen verkkokauppaan luultavasti loppukeväästä. Tulossa on myös ihana salmiakkikuvioinen ruukku pienistutukseen tai yrteille. Kaikkia voi käyttää ulkona tai sisällä.

Olen etsinyt sopivaa muottia erityisesti kylpyhuonekäyttöön saippuan alustaksi. Niitä on melko vähän tarjolla. Nykyään tulee esimerkiksi muovijätettä todella runsaasti. Itse olen yrittänyt käyttää esimerkiksi palashampoota tai saippuaa, koska ne tulevat yleensä ekologisessa paketissa. Ongelmaksi on muodostunut se, että kaupoissa ei ole enää myytävänä kunnollisia saippua-alustoita. 

Teen tälle keväälle myyntiin myös suuren suosion saavuttanutta kahvisaippuaa sekä saatan kehitellä myös jonkun kivan uutuuden... Se on sellainen kiva tuliainen esimerkiksi kyläpaikkaan. Samalla kannattaa hankkia myös Jesmonite saippua-alusta, koska monestakaan taloudesta sellaista ei enää löydy.

 Loppukeväästä teen myös korvakoru -kesämalliston, jossa yhdistän jesmoniittiä sekä epoksia. Tämä aikataulu tarkentuu vielä myöhemmin.