Rodoksella toukokuun alussa
Matkassa meitä oli oli 7 hengen porukka, lapset, avopuolisot ja lapsenlapsi.
Juhlittiin tällä matkalla isännän 50 vuotis päivää hieman myöhäistetysti.
Ensin meidän piti vuokrata kokonainen asunto tälle porukalle, mutta tultiin toisiin aatoksiin hyvin nopeasti. Helpoin ratkaisu oli all inclusive hotelli, koska se mahdollisti rennon loman kaikille.
Varasimme pakettimatkan Nazarilta ja valitsimme rauhallisen ja pienen hotellin Stamos Plus. Hotelli oli hyvä valinta, Altaat olivat kivat, vaikka eivät olleet lämmitetyt. Lapsille oli myös kolme eri syvyistä, matalaa allasta. Falirakiin keskustaan oli lyhyt kävelymatka ja samoin rannalle.
Keskustasta löytyy paljon kauppoja, ravintoloita ja pari apteekkia. Pienessä satamassa käytiin pari kertaa kävelyllä.
Kävimme pelaamassa minigolfia, keskustassa on pari kivaa rataa.
Ranta on pitkä ja hienoa hiekkaa, joten siellä on miellyttävä kävellä. Moni Rodoksen ranta on pikkukiveä, joten tämä ranta poikkeaa niistä.
Hotellissa oli hyvä ruoka, joka päivä oli uutta kreikkalaistyylistä ruokaa, välillä myös pizzaa ja itse koottavia hampurilaisia ja Hot dogeja. Kaikille löytyi sopivaa syötävää. Palvelu oli ystävällistä.
Huoneet olivat todella tilavat ja ilmastointi löytyi. Pienen lapsen kanssa hotelli oli hyvä valinta.
Ilmat olivat toukokuun alussa hyvät, pari pientä sadekuuroa tuli viikon aikana. Kaikki oli ihanan vihreää ja kukat kukkivat.
Falirakista pääsee kätevästi bussilla Rodoksen keskustaan ja henkilömaksu on 2,40€. Taksimatka kustansi 22 euroa.
Lähellä oli hevostalli, jossa järjestettiin rantaratsastusta. Nouto hotellilta sisältyi 30 euron hintaan ja ratsastus kesti melkein 2 tuntia. Oli kuulemma hieno ja ikimuistoinen kokemus!
Rodoksesta jäi mukavat muistot ja voisin hyvin mennä sinne uudelleen!